Itseeni. Omaan terveyteen ja sen hoitamiseen, koska olen omilla huonoilla valinnoilla saattanut itseni fyysisesti todella surkeaan jamaan.

Minulle määrättiin insuliini, jota käytän x aikaa, kunnes sokeritasoni saadaan matalammalle tasolle.

Tiedän kyllä että viime syksystä lähtien olen aivan viitannut kintaalla sille tosiasialle, että minulla on diabetes. Olen elänyt kuin sika pellossa, syönyt itseni täyteen kaikkea moskaa uudelleen ja uudelleen, vaikka olo on kertonut jo usein, että ei hyvin mene.

Älytön väsymys joka kaatanut minut petiin melkein heti aamupalan syötyäni ja usein vielä toistamiseen päivän aikana. Minun fyysinen keho on kyllästetty sokerilla eikä se ole jaksanut toimia kunnolla. Samaan aikaan alla ollut uupumus piti huolen siitä ettei mielikään mettä keitä.

Minulla aloitettiin uudelleen Rybelsus lääke, jota käytin tuossa viime kesänä jo, mutta lopetin sen sitten liian isojen haittavaikutusten vuoksi. Nyt elimistö reagoinut siihen suopeammin, eli jatkan sitä minimiannoksella sen lisäksi että perus metformiini menee ja nyt tämä insuliini. Tässä kohtaa voi kysyä että kannattiko ”bilettää” elimistönsä tähän jamaan?

Kyllähän minä tiedän mistä tämä johtuu. Elämänhallinta ei todellakaan ole ollut suurin prioriteetti viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka toisaalta toki olikin; yritin keinolla millä hyvänsä hallita omaa jaksamista ja mielialaa, mutta jatkuva syöminen ei ole diabeteksen kannalta hyvä toimintamalli. Siksipä siksi olenkin nyt tässä!

Kolmisen viikkoa sitten kuulin järkyttävät sokerilukemani, ja siitä sitä sitten ollaan hissuksiin alettu palaaminen ruotuun. Rybelsus hillitsee ruokahalua nyt yllättävän hyvin, ja vaikka se tekeekin vatsanväänteitä niin olen ne kestänyt. Se ettei ruokahalu tai paremminkin napostelun tarve ole ollut niin korkea, on antanut omalle päälle aikaa aina miettiä syömisiä.

Se että meillä on kumminkin jonkinlaiset ruokahetket jolloin meillä syödään ihan oikeaa ruokaa, auttaa tietenkin tasapainottamaan elämää kummasti, ja kylläinen vatsa on hyvä perusta sille, ettei turhia syömisiä kaipaa. Tosin pakko sanoa että ilman Rybelsusta saatoin alkaa napostelemaan heti ruuan jälkeenkin, koska koin sen impulssin ja ”tarpeen”. On monimutkainen kombo tämä minun setti kun tähän liittyy diabetes, syömishäiriö, adhd ja autisminkirjo.

Pääsin nyt semmoiseen digiklinikan diabetesvalmennukseen, jossa pitäis nyt ottaa koppia tämän sairauden hoidosta. Siihen liittyy tehtäviä kyselyitä mittauksia jne. Tavoitteeni on että saisin tämän taudin taas remissioon, kuten vuonna 2021 kun laihdutin ja muutin ruokavaliota radikaalisti. Olin lääkkeetön monta kuukautta kunnes stressi ja paineet taas sai minut syömään holtittomasti ja sitten palattiin taas lääkehoitoon.

Olen onneksi kokenut nyt muutaman viime viikon aikana enenevässä määrin myös piristymistä, joka antaa toivoa ja luottamusta siihen että kyllä tästä noustaan. Haasteena on vain se , että maltan tehdä sen riittävän hitaasti ja maltilla. Valitettavasti em ominaisuudet eivät ole minun superlahjakkuuksia 😝

No tuo nyt ei ole mikään uutinen, mutta uutinen on se, että yksi syy siihen saattaa olla huikeat sokeriarvoni. Pitkäsokeri oli kiivennyt 79 arvoon ja mittaamani aamun paastosokerit olleet 12. Elimistö on saanut juhlia monta kuukautta sokeriliemillä, nyt on siis krapulan aika, eli alasajoa näistä lukemista.

Aloitin uudelleen Rybelsus- lääkkeen käytön, 3mg aloitusannoksella. Viimeksi kun käytin tätä lääkettä, kyllästyin sen sivuvaikutuksiin, eli pahaan oloon ja vatsan väänteisiin. Lisäksi olin ihan tajuttoman väsynyt. Nyt olen 9 pv käyttänyt sitä, ja tänä aamuna oli ensimmäisen kerran maha hiukan kipeä ja etova olo. Liekö lääkkeestä jo vaiko mistä?

Edelleen on super tylsää kotona. Kotityöt kahden hengen taloudessa ovat naurettavan pieniä. Hiukan auttanut kun olen tiskaamisen ottanut hommakseni. Siinä saa hyvällä omallatunnolla olla kuulokkeet päässä äänikirja seurana, ja tiskailla. Samaa taktiikkaa käytän melkein kaikkien toimintojeni aloittamisen apuna. Onko tuo nyt niin vaarallista, kunhan saa tehtyä? Hyvin vähänhän täällä mitään tekemistä tosiaan on. Toisinaan on niin tylsää että tekisi mieli kirkua. Miehellä on omat vastuualueet, joihin minä en voi edes osallistua, niin että minun hommat täällä on lähinnä pikkujuttujen nykertämistä ja järjestelyä.

Tänään ilahduin kun aurinko taas paistoi parvekkeelle niin kivasti. Meinasin että menen vain tsekkaamaan, mitä parvekkeelle voisi alkaa tekemään, jotta siitä saisi taas lämpimille päiville mukavan oleskelualueen. Siinä kävi sitten niin, että huomaamattani aivoni tekivät järjestelyidean päähäni ja niinpä taas alkoi laatikot liikkua. Sain tyhjennettyä parvekesohvan ja siirrettyä sitä niin, että roinat jäivät toiseen päähän parveketta, ja sohvalla istuessa ei tarvitse niistä niin kauheasti häiriintyä. Sainkin nautiskella siinä hyvän tovin auringon lämmöstä ja kuulokkeet päässä äänikirjaa kuunnellen. Kahvinkin hain jossain kohtaa seuraksi, sekä molemmat kissat olivat vuoronperään sohvalla vieressäni. Kuulokkeet oli ihan hyvä juttu koska mies käytti jotain rasittavan äänekästä laitetta sisällä, sillä hän korjasi kylppärin ovenkarmien asennusta.

Olen miettinyt viime aikoina semmoisia juttuja, että tällaiseksi sitä ihminen varmaan tulee, kun on vaan kokenut ihan liikaa p**kaa elämässään. Sellaiseksi ettei jaksa enää tuntea oikein mitään. Joku vastoinkäyminen- aijaa, tällaista tällä erää. Joku ihminen loukkaa sinua- aijaa, no sillä taitaa olla aika paha olla itsensä kanssa. Yleinen piip elämässäsi- it is what it is (olkien kohautus) Jotenkin vaan kun on niin väsynyt, ei riitä kertakaikkiaan energiaa tuntea edes juurikaan mitään.

Sanoisin että se on ensisijaisesti itsensä suojamekanismi. Minä tiedän että jos alkaisin kaivella asioita, ne tunteetkin sieltä nousisi pintaan, mutta koska tiedän että ne tunteet ovat negatiivisia ja raskaita ja surullisia, ja toisivat vaan surkeita muistoja mieleen, niin on turvallisempaa antaa niiden uinua siellä panssarin alla, jonne ne on taputeltu näkymättömiin. Tiedän myös senkin, että joskus ne pääsee sieltä salaa livahtamaan ulos, eli päivätietoisuuteen, ja silloin joutuu jälleen kerran tehdä kierroksen niiden kanssa, ja selvittää itselleen mitä tapahtuu ja mille se tuntuu. Sitten ne sullotaan taas panssarin alle ja toivotaan että ne olisi hetken aikaa tyytyväisiä.

Tunteiden käsittelyhän on siitä pirunmoinen operaatio, että niitä pitää usein moneenkin kertaan ottaa käsittelyyn, vatkata niitä ees ja taas, kääntää ne ylösalaisin ja ravistaa jokainen murunen sieltä ulos. Monet ihmiset pitävät tätä tapahtumaa tahallisena vänkäämisenä taikka jopa riidan haastamisena, jossa toinen henkilö tarvii sitä käsittelyä uudelleen ja uudelleen. Tämä on eri asia kuin se, että minkä tahansa riidan aikana otetaan joku vanha juttu esiin. Jotkut ihmiset osaavat senkin tempun loistavasti. Itse puhun tässä nimenomaan tunteiden käsittelystä, ja tiedän kokemuksesta ettei toisen ihmisen tunteita ole läheskään aina ihan iisiä ottaa vastaan, vallankin jos jotkin tunnekokemukset kohdistuvat sinuun itseesi tai johonkin mitä olet tehnyt tai ollut tekemättä. Siksi tämä onkin niin hankalaa, koska jokaisella ihmisellä on ihan oma kokemus vaikka itse tapahtuma olisikin ollut sama. Siihen taas liittyy jokaisen omat puolustusmekanismit ja taidot kohdata ja käsitellä asioita, mutta se onkin ihan oma tarinansa.

Miksi nyt tästä innostuin paasaamaan, no yritän siis ymmärtää itseäni, mutta se on osoittautunut pirun vaikeaksi. Viimeiset 1,5 vuotta ovat olleet sellaista helvetin karusellin ja vuoristoradan saatanallista yhdistelmää elämässäni, että koko psyykkinen kestokykyni on ollut kovilla niissä G-voimissa. Samalla toki fyysiset rakenteet ovat olleet kovilla ja romahtaneetkin monta kertaa. Sokeriarvot ovat yksi tulos siitä. Siksi siis paras mihin kykenen on ilmeettömyys, mahdollisimman hyvin maskattu tyyneys ja ”ei tunnu missään”, ihan samoin kuin lapsuudessani kun olin koko peruskoulun ajan kiusattu. Jottei hajoa on osattava pitää naamio päällä.

Tämä kuva tai paremminkin sen teksti ” Kun huomaat että sinua vältellään, älä koskaan enää häiritse heitä” on asia jota olen joutunut opettelemaan. Tuo teksti ei nyt täysin osu siihen tilanteeseen, joka minulla on, mutta ajatuksena näin, että ne jotka eivät halua olla minun kanssa tekemisissä, niin en tule heitä koskaan enää häiritsemään. Se on tässä minun jutussani aika rankkakin valinta, mutta se on ainoa valinta jonka voin tehdä itseäni kunnioittaen. En aio olla ruikuttava rakki joka ulvoo jonkun perään, joka ei selvästikään halua kuulua samaan elämään minun kanssani. Tämänkin valinnan kohdalla minun on nipistettävä huuleni tiukasti yhteen ja luotava kasvoille maski, joka näyttää ulkopuolelle ettei tunnu missään. Teen tämän itseni vuoksi, olen ihan liian monta vuotta antanut itseni olla kynnysmatto monille ihmisille.

Lisäksi vielä ripauksena suolaa haavoille, tulin huomanneeksi tässä hiljattain sen seikan, siis kiitos ja aamen että niin kävi viimeinkin, ettei omia asioita kannata kertoa kuin harvoille ja valituille. Minulla on parikin esimerkkiä menneisyydestäni, joissa henkilöt joille olen kertonut elämästäni, ovat loppu peleissä lyöneet niillä asioilla minua vastaan. Huvittavintahan tässä on että olen ns. luottanut heihin sitten taas myöhemmin kun pöly on laskeutunut, vaikka he ovat jo käytöksellään näyttäneet karvansa. Uskomaton pölhö minäkin, niin kovin kovin hidas oppimaan. Siksipä siksi palaankin varmasti vielä monta kertaa tänne maan päälle näitä opettelemaan.

Kävimme saunassa tuossa yhdessä välissä (tätä kirjoitusta siis) ja lauteilla minulla oli mielessä juttuja joista voisi kirjoittaa, mutta kuten aina, sinne ne meni eivätkä edes viheltäneet mennessään. Harmittaa muutenkin ettei tule kirjoitettua. En jaksa someakaan oikeastaan enää, ihan pieninä annoksina vain, joten en juuri laulele kuulumisia tai muutakaan missään. Minä vain kuuntelen kirjoja, aina vaan kirjoja, niin että mieskin on jo aivan kyllästynyt minuun kun minä vaan makoilen kuulokkeet päässä ja kuuntelen kirjoja. Elämä on niin perskeleen tylsää, ja kirjojen kuuntelu tuo edes vähän väriä ja iloa siihen. Muutoin makoilisin vain ilman kirjaa ja tekisin sitä mitä miehet toisinaan kuvittelevat kotona olevien vaimojensa tekevän: syljeskelevän kattoon.

Kunpa tämä vielä tästä iloksi muuttuisi, ja muuttuuhan se kun saan pääni järjestykseen ja keksin sen puuttuvan palasen elämään, mielekkään tekemisen.

Se on so long nyt ja voikaa loistavasti, olipa mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa!

Melkein pari viikkoa taas hujahtanut silmien edestä. Kissanpuusta sain kuvan laitettua edelliseen super pikapostaukseen, mutta mitäs muuta tässä nyt on tapahtunutkaan?

Päätimme kääntää olkkarin täysin erilailla, miten sen olimme aluksi laittaneet. Tilathan täällä ovat siis pikkuruiset, niin avarampi asunnon keskitilan suunnittelu tuli tarpeeseen. Nyt olohuoneen, eli siis koko asunnon keskipisteen huonekalujen asettelu menee niin, että keskilattia on avoin, miinus sohvapöytä.

Projektin suurin juttu oli kahden ison vitriinin tyhjentäminen, niiden siirto toiselle seinustalle, ja sitten uudelleen täyttö. Vitriinit ovat nyt todella täydet lasiovienkin takaa, koska meidän käyttöastiamme ovat siellä keittiön superpienen säilytystilan vuoksi- vaiko siksi että meillä on ihan liikaa tavaraa, edelleen?

Nyt olohuoneen toisella seinustalla on sohva, sen päällä suuri peili, ja sen päällä pitkä hylly, jossa tällä hetkellä vain ”takakeskikaiutin” . Alempana seinällä, peilin molemmin puolin, ovat takakaiuttimet. Sohvan vastakkaisella seinustalla siis vasemmalta oikealle kerrottuna: cd-hylly, etukaiutin, subbari jonka päällä vahvistin, tv on kiinnitetty seinälle, subbarin vieressä kaluste jolla levysoitin ja dvd sekä xbox, etukaiutin ja cd-hylly. Kohteet on sijoiteltu mahdollisimman symmetrisesti jottei asetelma hankaisi aivojen esteettisyyspisteitä 😉

En muista olenko kertonut ”ruokailutilan” muutoksesta? Olohuoneen ikkunan edessä on meillä nyt siis pieni pyöreä ruokapöytä jonka äärellä kolme tuolia. Lasipöydästä luovuimme sen koon vuoksi. Meillähän on siis 47,5 neliötä tässä kodissa, jotka sisältävät vaatehuoneen sekä reilun kokoisen kylppärin saunoineen. Muutoin hyvinkin kompakti koti, jota koetamme rakentaa mahdollisimman viihtyisäksi ja ilmavaksi.

Makuuhuoneeseen tuli Ikea-kuormassa kapeat ja ns täyskorkeat (236cm) Billy-hyllyt. Makuuhuoneen toisessa päädyssä on niin ikään täyskorkea ja melkein koko makuuhuoneen levyinenkin PAX- kaappi, joka tuli tänne jo ennen muuttoa. Tässä kodissa on otettava korkeuksista kaikki ilo irti!

Keittiöremontin tekijäkin saatiin viimein päätettyä, ja alustavan suunnitelman mukaan remontti pääsisi alkamaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Odotamme innolla, suunnitelma on niin upea!! Hintalappukin oli kyllä tosi komea, mutta laskimme että se on sitten hyvä sen 20 vuotta mitä tässä asumme.

Astianpesukoneen puuttuminen oli oikeastaan koko keittiöremontin alkuunpaneva voima. Nyt olen tosi innoissani koneesta jonka hankimme- se on toki 45cm leveä kuten näin pieniin keittiöihin yleensä laitetaankin- se on täysin integroitava keittiökalusteisiin ja siinä on 3 tasoa. Tarkoittaa siis sitä että koneen etupaneeliksi tulee sama oviväri kuin muuallekin keittiön kaapistoihin, ja kolme tasoa tarkoittaa että aterimille on oma taso! Se on tällaisessa pikku koneessa tärkeää, ettei aterinlaatikko vie yhtään tilaa alakorista, ja pesuun mahtuu kattilatkin.

Kaikki tämä säätäminen kotona, vie kyllä paljon energia, vaikkakin on myös innostavaa, minähän tykkään kaikenlaisesta suunnittelusta. Se on sitä minun ”unelmointia” ,josta aina silloin tällöin minulta kysytään; ” mistä unelmoit?” En osaa vastata tuollaiseen varmaankaan oikein, mutta ilmeisesti se unelmointi on juuri sitä että on saanut mieleensä jonkin asian jonka haluaa tehdä tietyllä tavalla tai tietyn näköiseksi? Yhtään paremmin en osaa sitä selittää.

Äänikirjoja on kulunut paljon, sillä useat hommat mitä täällä kotona on nyt saatu tehtyä, ovat olleet mieheni tekemiä asioita- nämä seinäasennukset jne. Minulla ei ole ollut oikein mitään osuutta asioihin, ja olen tylsistyneenä kuunnellut äänikirjoja kuulokkeet päässä. Sillä lailla sitten pystyn tarttumaan paremmin niihin töihin, joita itse voin tehdä. Olen viimeisten päivien aikana toiminut jopa tiskikoneena, koska mies on tehnyt noita asennusjuttuja.

Nyt alkaa jo ajatus sakkaamaan, joten tämä tällä erää. Siirryn äänikirjamaailmaan ja saan ehkä jatkettua aloittamaani pikku juttua.

Oikein mukavaa torstaita kaikille!

Siin se ny on. Saas nähdä miten kissimirrit ottaa sen omakseen. Pitää vähän säätöjä vielä tehdä sille, että pääsevät hyvin joka paikkaan. Sky- kissimirri otti kyllä heti puun omakseen, toivottavasti ei tule reviiri ristiriitaa

Ps. Sorry sotkuista, meillä on taas koti rakennusvaiheessa 🤭

Aamulla lähtö puolen päivän reissuun kympin huitteilla

Paluumatka alkaa puoli kolmen korvilla

Ollaan saatu ihastella nyt koko reissu näitä luonnon ihmeitä ja taidetta kun aurinko valaissut puita joissa ihana valkea kuorrute ja näitä sumukohtia ollut aivan kuin taideteoksissa efekteinä. Nyt nokka kohti kotia, mutta yksi etappi vielä ennen sitä….

Kyllä ei muuta tänään enää jaksa kuin elbailla, mies aloitti jo torkkumisen

9 vuotta sitten kirjoittelin Facebookiin jotenkin näin :

”Onko kellää enää IRL -kamuja?

Laskin huvikseni/kauhukseni ketä Oikeita Ihmisiä siis lihaa ja verta olevia tapaan,niin oma perhe tietty, päiväkodin tädit melkein joka pv ja sitten hahmottelin että ehkäpä kolmea ihmistä kaverilistaltani näen edes joskus.Loput kaverilistalla olevat ovat enemmänkin kummituksia eli virtuaalitittavia, mutta yhteinen kosketuspinta puuttuu.

Aikamoinen huomio kyllä.Ei ole siis mikää ihme,että tässä peikoksi muuttuu pikku hilijaa.Oikeastaan huomannut että on hiipunut edes tarve tavata ketään,koska se on niin vaikeaa. Niin kauan on varmaan mulla hyvä,kun on edes tämä naamakirja,enkä huolestu niin kauan,kun osaan edes täällä vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa,teitä kun onkiin nii julumettu lauma keiden kanssa edes juttelen 😉 Näkymisiin siis taas joskus, tääl ONLINESSÄ! ”

Olipa taas hienoa palata vuosien taakse, ja huomata että mikään ei ole muuttunut. Paitsi se etten tapaa enää päiväkodin henkilökuntaa. Nykyään piiriini kuuluu enää puoliso, kerran kuussa käyvä lapsi ja sattumanvarainen määrä ihmisiä joiden kanssa kommunikoin viestitse. Sattumanvaraisesti jokin ammattihenkilö jonka tapaan.

Minusta on tullut melko erakko ja huomaan etten enää osaa edes kaivata livetapaamisia. Se on enää muisto ajatuksissa niiltä ajoilta kun loogisin kommunikointi metodi oli soittaa jollekin ja sopia tapaaminen. Nykyään on niin helppoa kun ei tarvi enää edes soittaa, eikä sen jälkeen lähteä minnekään, vaan voi vain laittaa viestiä, ja jos sinua siunataan juuri sillä hetkellä yhteydenpidon lahjuksella, saat vastauksenkin, ja voitte ehkä muutaman viestin verran vaihtaa kuulumisia. Näppärää ja kliinisen selkeää 😵‍💫 Ei tarvi sovitella aikatauluja ja todeta ettei koskaan ole aikaa, vaan voi hoitaa nämä sosiaaliset velvoitteet vaikka pöntöllä istuen- on sekin aika sitten käytetty hyödyksi ihan kunnolla

En yritä edes ymmärtää tai analysoida enempää tätä nykyajan menoa, se saa puolestani kulkea miten kulkee. Minua kiinnostaa vain oma pikkuruinen maailmani, jonka olen tiivistänyt niin pieneksi pesäksi, ettei sinne mahdu kuin minä itse. Totta puhuakseni olen luonut semmoisen panssaripesän ympärilleni joka blokkaa suurimman osan ulkomaailmasta tulevista kokemuksista, koska viime aikoina on ollut viljalti tarjolla vain surua, pettymystä, järkytystä, luopumista, ikävää, kaikkea sellaista minkä kanssa joutuu yksinomaan taistelemaan.

Eipä mulla tänään ollut muuta kerrottavaa. Elämä jatkuu jonkinmäköisenä, jokainen uusi päivä on yllätys 🫨

Tänään meillä olikin reissupäivä, Päijät-Häme – Kymenlaakso- Uusimaa- koti

Navigaattoriin laitettu kolme osoitetta. Matka-aika noin 4 tuntia ja matka vajaa 300km.

Yhdeksän aikaan aamulla lähdettiin reissuun, istuttiin kolmessa kahvipöydässä ja tavattiin monta ihmistä. Monta juttua tuli juteltua.

9 tuntia myöhemmin kotona. Kotimatkalla pysähdyttiin kauppaan ostamaan ruokaa, molemmilla jo karmea nälkä koko päivän reissun jäljiltä. Automatkan viimeisen osan viihdytin meitä kyselemällä mieheltä vaalikoneen kysymyksiä- nyt on minullekin ehdokas selvä.

Kotona. Olen ihan nakit ja muussi. Mies laittaa mikroon lämpiämään ruoka-annoksia niin kohta saadaan energiaa kehoon. Oma olo oli kaupassa jo ihan töks-töks, joten yhtään liian aikaisin ei ruoka tule.

Onneksi huomenna saa vaan olla!